Tallinnan seminaarimme (14.-15.3.2024) yhteenvetoa

Maaliskuinen seminaarimme Tallinnaan on takana. Olemme keränneet palautteet ja toimittaneet osallistujille seminaarin materiaalin. Saamamme palautteen mukaan onnistuimme jälleen yhdessä aktiivisen ja keskustelevan osallistujajoukon ja puhujien kanssa aikaansaamaan oivallisen seminaarin, jonka antia hyödynnetään myös omassa työssä.

Kiitos teille kaikille, niin puhujat kuin innokas osallistujajoukkomme: varsinaiset jäsenet, kannattajajäsenet ja henkilöjäsenet!

TORSTAI 14.3.2024 oli vierailupäivämme. 

Joukkueemme jaettiin kahteen osaan: puheenjohtaja Jarmo Ruoholan johdolla linja-autollinen tiedonhaluisia suuntasi kohti Nestor Cablesin Tallinnan tehdasta. Kiitos tämän vierailun järjestämisestä kuuluu Timo Hänniselle (timo.hanninen@nestorcables.fi).

Toinen ryhmä lähti varapuheenjohtaja Jari Käyhtyn johdolla Plume-esittelyyn, jonka meille isännöi 3K Group ja Karl Staub (karl@3kgroup.ee). Saimme rautaisen annoksen tietoa Plume-palvelusta ja sen mahdollisuuksista.

Torstain yllätyksen ennen illan päivällistä meille toi Huawei Technologies Oy järjestämällä shampanjatastingin alkupaloinen. Tilaisuutta emännöi Evelyn Phan. Jos tarvitsette johonkin tilaisuuteen innostunutta ja shampanjasta lähes kaiken tietävää esittelijää, on helppo suositella Juri Brattšikia (https://www.bestwine.ee/et/p/meist)

PERJANTAINA 15.3.2024 oli paljon mielenkiintoista asiaa ja asiantuntevia alustajia
Aamupäivän antia

Ennen ruokaisaa kahvitusta osallistujat patisteltiin pikaiselle verryttelykierrokselle eli vaihtamaan pöytää satunnaisesti johonkin uuteen ryhmään. Oli vuorossa ryhmätyö.

Ryhmätyön aihe oli SIJANTITIETOPALVELU, jonka alusti Suupohjan Seutuverkon toimitusjohtaja Aatu Samppala. Aihe kilvoitti vilkkaan keskustelun ja monenlaisia näkökulmia saatiin SWOT-analyysiin.

Seminaareissa tauot ja taukotarjoilut ovat olennainen osa jaksamista. Kiitos myös Tallink Spa & Confrence -hotellille näistä, kuten myös koko seminaarin muista järjestelyistä (https://hotels.tallink.com/fi/tallink-spa-conference-hotel).

Seminaarin iltapäivä
KIITOS JA NÄKEMIIN SEURAAVAAN KERTAAN!