Julkaistu 2.4.2024
Suomi on taas valittu maailman onnellisimmaksi maaksi. Tämä valinta tehtiin jo 7. kertaa peräkkäin. Voisin jopa väittää, että täällä Suomessa vielä onnellisempia ovat ne, joilla on luotettavat, nopeat ja toimivat tietoliikenneyhteydet. Meitä valokuituliittymän omistavia on yhä enemmän. Eli meitä onnellisista vielä onnellisimpia, Onnellisuus+™.
Suomessa valokuitua on rakennettu pääsääntöisesti neljään eri kategoriaan
Kylille on rakennettu, usein tuettuna, omia (usein) osuuskuntapohjaisia kyläverkkoja paikallisten asukkaiden aktiivisuuden pohjalta ja talkootyön avustamana. Näin on saatu oma kylän tietoverkko rakennettua, ja verkko on myös omassa/kyläläisten omistuksessa.
Kunta/kaupunki (tai useampi kunta/kaupunki) on perustanut yhtiön, joka rakentanut koko kunnan/kaupungin kattavan verkon (tähänkin on monissa tapauksissa saatu tukea valtion/EU kautta). Kuntalaiset ovat voineet ottaa valokuituliittymän em. yhtiöltä osana kunnan infraa (monesti mukana voi olla kunnan omistama sähköyhtiö, vesilaitos, jne). Verkon omistus on kuitenkin edelleen kunnalla/kaupungilla, vaikka liittymät ovat osakeyhtiölle tehtyjä.
Paikalliset (ja valtakunnallisesti operoivat) teleoperaattorit ovat osassa maata rakentaneet valokuituverkkoa korvaten sillä olemassa olevaa ja jo poistuvaa puhelinverkkoa. Ideaalitilanteessa vanhan puhelinliittymän on voinut korvata edullisesti nykyisellä valokuituliittymällä. Verkon omistus on usein miten edelleen paikallista ja tarvittava tuki löytyy läheltä.
Viime vuosina on markkinoille tulleet myös pääosin sijoitusrahalla valokuituverkkoja markkinaehtoisesti rakentavat tahot. He ovat ottaneet rakennettavakseen isoja taajamia, lähiöitä ja keskustan alueita, joilla ei ole vielä kattavaa valokuituverkkoa ollut. Rakentamisen suunnitellut investoinnit ovat huomattavia, miljoonia. Verkon omistus näissä on ja jää sijoitusyhtiölle.
Verkon tulevaisuuden palvelukehityksen ja kuukausihintojen kannalta voi verkon omistajallakin olla suuri merkitys, kaikkein onnellisempia lienevät oman verkon omistajat?
Edelleen kevään odotusta toivoen
Jarmo Ruohola
Suomen Seutuverkot ry, puheenjohtaja