Suomen Seutuverkkojen jäsenistö vietti kaksi päivää Levillä Paremman seminaarin merkeissä. Järjestystä ylläpiti erinomaisella tavalla Olli Keskinen ja virallisen palautelomakkeenkin kautta saamamme arviot seminaarin onnistumisesta olivat kiitettäviä.
Seutuverkkojen hallitus ja järjestelytoimikunta kiittää osallistujia aktiivisuudesta ja heittäytymisestä vilkkaaseen keskusteluun. Kiitämme myös hyviä alustajia, joita meillä oli sekä paikan päällä että etäyhteydellä mukana. Hullun Poron järjestelyt sujuivat kaikin puolin mallikkaasti, seminaaritilan tekniikka ei pettänyt kertaakaan ja tarjoilut olivat maittavat. Yllätysvierailu Tonttulaan ja Päivikki Palosaaren tapaaminen kruunasi seminaarin annin. Meillä oli todellakin Parempi seminaari!
Tässä kuvakavalkaadia tapahtumasta.
Torstai 27.4.2023
Tekoäly plaseerasi paikat. Seminaariyleisö on löytänyt nimilappunsa ja paikkansa, kohta tämä alkaa! Olli Keskinen jo lavalla valmiina! Olli Keskinen antamassa ensimmäisiä ohjeita: ”nimilapun takaa löytyy ohjelma”. Ja sitten se alkoi — pöytäkunnittain lavalle esittelemään itsensä! Tultiin tutuksi!
Olli Keskinen : ”Parempi työpäivä” Jouni Vaara, Nestor Cables Oy : Taloyhtiöiden kuidutus Aatu Samppala, Sunet ja Simo Suokko, Genexis Finland Oy :
Point-to-point -> Gpon, millainen muutos ja miksi.Teppo Ahonen, Digita : Mihin menet televisio tulevaisuudessa?
Perjantai 28.4.2023
Ollibus odotti aamulla tonttuilemaan lähteviä. Linja-autossa oli jo tunnelmaa! Päivikki Palosaari kertoi meille paitsi Tonttulasta, lyhyesti koko tarinansa – miten Hullu Porosta on kasvanut se mikä se tänään on. Matka alkoi 1988 ja jatkuu. Tonttulan maastoon, mars! Kiven sisään seuraavaksi. Seutuverkkojen puheenjohtaja Jarmo Ruohola ja Lapin valokuitusoturi Annika Lompola esittelevät tontun alkua.
Perjantain virallinen asiaosuus alkoi Anna-Kaisa Teurajärven (Lapin ELY-keskus) esityksellä. Anna-Kaisa Teurajärven esityksessä oli myös osuus ns. Lapin mallista, jota oli esittelemässä Annika Lompolo Leader Tunturi-Lapista Tapio Oikarainen, Traficom : Laajakaistatukiohjelmat Jarmo Heiskanen, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto : Kuntien näkemystä tukiehtoihin Antti Halonen, Valor Oy : Valokuitutoimialakatsaus Asko Virén, Suomen Yrityskaupat : Mitä verkon myyntitilanteessa huomioitava Ari-Pekka Visuri : Etävalvonnan hyödyt Ja seminaarin viimeinen esitys : lavalla Pauli Pullinen (Kuitu16 osk) ja etänä Jari Käyhty (Saimaan kuitu Oy) sekä Suomiconnect Oy:stä Teemu Puska. Aiheena laitetilavalvonta

näkemiin seuraavaan kertaan!