Terveisiä Seutuverkkojen syyskokouksesta

Suomen Seutuverkot ry:n virallinen syyskokous järjestettiin perjantaina 22.11.2024 Oulussa. Paikalle oli saapunut pöytäkunnallinen yhdistyksen jäsenistöä – niin varsinaisia kuin kannattaja- ja henkilöjäseniä.

Syyskokouksen esityslistan tärkeimpinä aiheina olivat henkilövalinnat, toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen. Ja tietysti jäsenmaksuista päättäminen.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Käyhty, Saimaan Kuidun toimitusjohtaja. Jari on toiminut kaksi kautta varapuheenjohtajana. Sääntöjen mukaan puheenjohtajan virkaa voi hoitaa vain kaksi vuotta ja nykyinen puheenjohtaja Jarmo Ruohola siirtyi hallituksen jäseneksi. Uutena hallitukseen valittiin Jokiverkkojen (Jokilaaksojen kuituverkko-osuuskunta) toimitusjohtaja Janne Kurikkala.

Hallituksen esitykseen toimintasuunnitelmasta ei tullut muutoksia ja ensi vuoden teemaksi vahvistui

Valokuitu mahdollistaa toimivan arjen

Jäsenmaksut pysyvät entisellään.

Syyskokous antoi myös julkilausuman ja se kilvoitti asiasta vilkkaan keskustelun.