Julkaistu 4.1.2024
Nyt on koittanut talvi ja pakkaset ovat kovia eteläistä Suomea myöden. Monilla kuituyhtiöillä on teletiloista tullut alilämpöhälytyksiä, laitetilojen lämmitys- ja valvonta-asiat ovat nousseet kuin itsestään ajankohtaisiksi.
Rakentaminen on keskeytynyt, näillä lämpötiloilla ei voida enää hitsauksia / kuidun puhalluksiakaan tehdä. Pitää odottaa lauhempia ilmoja ja kevättä.
Tulossa on aktiivinen rakentamisen kesä 2024. Paljon saatiin tehtyä vuoden 2023 aikana uusia liittymiä, mutta vielä on tekemättömiäkin.
Mielenkiinnolla voimme seurata myös valokuituverkkojen omistamisen ja operoinnin muutoksia, uusin uutinen ko. aiheeseen tuli 3.1.2024 Elisan ostaessa Elenian valokuituverkot (www.tivi.fi). Voisin arvella, ettei kyseinen osto/myynti ole varmaankaan viimeinen lähivuosien aikana tapahtuva. Onhan koko valokuituverkkobusiness vielä melko nuori ja hakee vielä lopullista muotoaan niin omistamisen kuin operoinnin osalta?
Tämän kevään suurin valokuitutapahtuma eli FTTH-seminaari pidetään Berliinissä 19.3. – 21.3.2024, mutta sitä ennen on Seutuverkkojen jäsenistön ikioma kevätseminaari eli reilun kahden kuukauden päästä maaliskuussa eli tarkemmin 14.3. – 15.3.2024. Seminaarimatkan kohde on tällä kertaa Tallinna, ja tiedossa on mm. vierailu Nestor Cables Oy:n tehtaalle. Laita aika jo kalenteriisi, ja lisätietoa on luvassa jo tammikuun aikana.
Mukavaa olisi, jos mahdollisimman moni pääsisi mukaan, molempiin tai ainakin jompaankumpaan. Aina on mukava tavata ihmisiä ihan kasvotustenkin, eikä pelkästään Teamsin välityksellä.
Mukavia pidentyviä päiviä odotellessa, kohti kevättä mennen
Jarmo Ruohola
Suomen Seutuverkot ry, puheenjohtaja