No news is good news – Kun verkko toimii, on helppo olla tyytyväinen ja hymyillä.

Yllättikö energiakriisi meidät kaikki? Suomessa on ollut sähkö niin edullista, että sen käyttöön ei ole juuri pitänyt perehtyä -eikä erityisemmin keskittyä. Me saunaa rakastava kansa olemme saaneet saunoa, vaikka joka päivä. Kytkimestä sauna päälle ja sitten nautitaan sähkösaunan löylyistä. Koska se ei ole juurikaan nostanut kuukausimenoja. Toki sähkösaunassa saunova on saattanut mielessään haaveilla, että kunpa kotonakin olisi yhtä lempein löylyin varusteltu puusauna kuin mökillä. Onhan se kaiken sen vaivan arvoinen, vaikka lämmittäminen vaatiikin enemmän vaivaa kuin sähkösauna. Toki se vaatii puutakin, mutta onhan sekin energian kehittämisen muoto, kun hakkaa kirveellä halkoja. Ja jos ne on vielä saanut kaataa kotimetsästä. Oletko huomannut, kuinka paljon enemmän sähköstä puhutaan juuri nyt? Olisimmeko voineet opetella sähkön säästämistä jo aiemmin ja olla varautuneita tähän vallitsevaan tilanteeseen?

Olemmeko me seuraavaksi verkkoyhteyksien kanssa samassa tilanteessa? Pystyvätkö mobiiliverkot vastaamaan kasvavaan verkon käyttöön? Käyttö kasvaa hurjaa vauhtia. Digiteknologia kehittyy, ja samalla kun esimerkiksi videoiden määrä ja laatu verkossa kasvaa, kasvaa verkon kulutus. Kohta kaikki tekniset välineet kodeissa vaativat verkkoyhteyden toimiakseen optimaalisesti. Jo sähkönkulutuksen seuraaminen vaatii toimivan yhteyden. Kuidun Kiitotie-seminaarista syksyltä minulle jäi päällimmäiseksi mieleen se, että 4K-laatuisen elokuvan lataaminen mobiiliverkon yli kuluttaa saman verran sähköä kuin sähkösaunan lämmitys. Ja kuinka helposti se käytti. Viime viikonloppuna lasteni kanssa katsoimme verkosta ladatun vanhan elokuvan Anna hyvän kiertää. Hieno ja koskettava elokuva. Ja miksi latasin sen laitteelle. Puhtaasti katselukokemuksen näkökulmasta. Minun kotonani ei ole vielä valokuituverkkoa, ja näin varmistin, että kun katselemme elokuvan ladattuna laitteelta, se ei ainakaan mobiiliverkon vuoksi pätki.

Ovatko valokuituverkon käyttäjät pian samassa tilanteessa kuin tällä hetkellä ne sähkönkuluttajat, jotka ovat tehneet useammaksi vuodeksi edullisen sähkösopimuksen? Valokuitu tarjoaa verkkopalvelut tasalaatuisina. Sen rakentaminen on vaatinut enemmän vaivaa kuin mobiiliverkon käyttöönotto. Koronapandemia toi luonnolliseksi osaksi työelämää verkkokokoukset. Terveydenhuoltopalvelut siirtyvät verkkoon. Kaikki mikä on mahdollista, siirretään verkkoon. Kestääkö verkko sen kaiken? Olemmeko pian tilanteessa, jossa joudumme rajoittamaan omaa verkonkäyttöämme siksi, että mobiiliverkot eivät kestä kasvavaa kulutustamme?

Mie toivon, että saamme kotiimme pian valokuituliittymän. Se on osaltani varautumista kasvavaan kulutukseen. Samalla se varmistaa sen, että mobiiliverkko toimii alueellamme silloin kun sitä eniten tarvitaan. Kuten onnettomuuden sattuessa, että on verkossa kaistaa riittäväasti avun saamiseksi hädässä. Myös meillä Lapissa.

Mutta miksi verkkoyhteyksistä puhutaan yleisesti lopulta aika vähän. Koska se toimii kuitenkin kuta kuinkin. Me helposti tyydymme siihen, mitä on tarjolla. Jos se toimii täyttämään tärkeimmät tarpeet. Heräämme sitten, kun tarpeita ei enää täytetä. Kun esimerkiksi emme saakaan verkon läpi tietoa. Emme saa luotua yhteyksiä totuttuun tapaan. Emme saa hoidettua juoksevia asioita sujuvasti. Tai emme saa hälytettyä apua, kun sitä tarvitsemme. Kun näin käy, syntyykin keskustelua. Nostamme esille ongelman ja vaadimme siihen ratkaisuja. Ratkaisut ovat usein jo ennakoitavissa. Ja siksipä paras lahja, jonka voimme yhteisöllemme antaa on verkostoitua. Ja rakentaa verkkoja. Ja luoda yhteyksiä ihmisten välille. 

Lauantaina katsomassamme elokuvassa viesti oli, että jokainen voi tehdä oman osansa antamalla hyvän kiertää. Jokainen, jolla on valokuituverkko, tietää minkälaista se on, kun yhteydet toimivat. Jos sinulla on valokuituyhteys kotonasi, haastan sinut kertomaan viidelle ystävällesi, kuinka tärkeä se on. Se on meidän tapamme laittaa hyvä kiertämään. 

Hyvää joulua ja pidetään yhteyttä läheisiimme!

Terveisin lappilainen valokuitusoturi Annika Lompolo, joka lämmittää puulla lämmitettävää pihasaunaa hartaudella tänäkin jouluna

Annika Lompolo
projektipäällikkö 
Leader Tunturi-Lappi ry
Älykkäät kyläverkot-hanke

+358 40 552 0360
annika.lompolo@tunturileader.fi
https://www.facebook.com/alykkaatkylaverkot
www.leadertunturilappi.fi