*Moni meistä käy 😊
Julkaistu 11.1..1025
Valtakunnan merkittävin valokuitutapahtuma Kuidun kiitotie -seminaari pidettiin Tampere-talossa Tampereella (yllätys, se on siellä) marraskuun 4. ja 5. päivä. Paikalla oli lähes kaikki alan kotimaiset tekijät ja hyvä joukko ulkomailta tulleita, kun seminaariin osallistujia oli lähes 350 henkilöä.
Itse nostaisin päivistä muutamia huomioita: Puolustusvoimien esityksen piti Joona Hakulinen ja ihan aiheesta. Antti Halonen piti mielenkiintoisen katsauksen valokuitu markkinaan. Tiistain iltapäivään vielä ennen kahvia mahtui mielenkiintoinen paneelikeskustelu ajankohtaisista teemoista moderaattorina Jarmo Matilainen Finnet-liitosta. Kahvin jälkeen saatiin vielä niin kutsuttu ”viimeinen herätys” tekoälyn käyttöön tai käyttöönottoon Antti Merilehdon vetämänä. Yhteenvedon jälkeen oli Vuoden Valo 2025 palkinnon jakaminen. Keskiviikon aamupäivä oli jakautunut kahteen osioon, Nokian, satelliittiyhteyksien ja verkkouhkien osioon ja toisaalla TV katselun muuttumiseen ja TV:n jakelun muutoksiin. Keskiviikon iltapäivällä oli ”viranomaisten” esitysten vuoro Lasse Laine Traficomilta piti aiheesta ”Tulevaisuuden viestintä verkot” ja Saara Reinimäki vielä lopuksi kertoi ajankohtaisista kuulumisista LVM:stä. Sitten olikin jo koko seminaarin loppuyhteenvedon aika, lounas ja kotiinlähtö.
Seutuverkkojen hallitus valitsee Vuoden valo -palkinnon saajan vuosittain saatujen ehdotusten joukosta. Tämän vuoden palkinnon saaja on Juhani Marttila Siikaverkoista. Juhani on tehnyt vuosien saatossa pyyteetöntä työtä valokuituverkkotoiminnan eteen ja etenkin kaapeloimalla alueita, joihin kaapelin saaminen olisi monelta muulta jäänyt tekemättä.
Verkkojen dokumentoitiin liittyen olemme käyneet keskustelua kolmen eri toimittajatahon kanssa, kahden osalta olemme saaneet jo alustavia hintoja ja kuvausta teknistä toteutuksesta. Seutuverkkojen jäsenten kannalta näyttää erittäin lupaavalta. Monille on tarjolla nykyistä parempi järjestelmä huomattavasti edullisempaan vuosihintaan.
Seutuverkkojen oman kevätseminaarin valmistelut ovat jo käynnissä. Tällä kertaa tapahtuma sisältää laivamatkan Turku – Maarianhamina – Turku sekä mukavan oleskelun Maarianhaminassa ajalla 17.3. – 18.3.2026, nähdäänhän siellä?
Erittäin mukavaa talven odotusta kaikille
Jarmo Ruohola
Suomen Seutuverkot ry, hallituksen jäsen

