Julkaistu 2.12.2026
Suomen Seutuverkot ry:n rooli on ollut vuosien varrella ratkaiseva alueellisten tietoliikenneyhteyksien rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Yhdistyksen vahvuus syntyy sen jäsenverkoston osaamisesta, yhteistyöstä ja yhteisestä päämäärästä. Valokuituverkkojen kehittäminen on ollut ja on edelleen yksi keskeisimmistä tekijöistä, joka mahdollistaa tasavertaiset palvelut eri puolilla Suomea ja tukee alueellista elinvoimaisuutta. Ilman tätä työtä moni alue ja moni yrittäjä olisi jäänyt heikompaan asemaan, ja monet mahdollisuudet olisivat jääneet toteutumatta.
Kuten tiedämme, valokuitu ei ole vain tekninen infrastruktuuri. Se on yksi tulevaisuuden perusrakenteista, jonka varassa toimivat yritykset, terveyspalvelut, koulutus, etätyö ja koko yhteiskunnan digitaalinen kehitys. Tästä syystä on ollut suuri kunnia saada olla mukana edistämässä yhdistyksen tavoitteita ja rakentamassa toimintaa, joka tukee tasapuolista ja kilpailukykyistä tietoliikenneympäristöä koko maassa.
Yhteinen matkamme on sisältänyt keskusteluja, päätöksiä, vaikuttamista, onnistumisia ja toisinaan myös tiukkoja tilanteita. Kaikki tämä on ollut arvokasta. Tunnen haikeutta siitä, että tämä polku päättyy omalta osaltani, mutta samalla tunnen ylpeyttä siitä mitä olemme yhdessä saavuttaneet. Suomi tarvitsee vahvaa ja osaavaa edunvalvontaa, sillä toimintakenttä ei ole yksinkertainen. Rahoitusmallit, sääntely, kilpailutilanne ja teknologian nopea kehitys asettavat jatkuvasti uusia haasteita. Uskon ja tiedän, että yhdistyksen sitkeys, osaaminen ja yhteinen tahto kantavat tulevinakin vuosina.
Työtä riittää, ja juuri siksi yhdistyksen rooli on entistä tärkeämpi. Meillä on Suomessa vielä paljon tehtävää sen eteen, että jokaisella olisi mahdollisuus luotettavaan ja laadukkaaseen valokuituun ja että paikallisverkkojen toimijat saisivat oikeudenmukaisen aseman alan kokonaisuudessa. Tätäkin kirjoittaessa yhdistys on mukana erään valokuidun rakentamiseen liittyvän uhan torjunnassa.
Työskentelyni Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy:ssä tulee päättymään yrityskaupan seurauksena, mutta tulen seuraamaan ja kannustamaan yhdistyksen työtä jatkossakin suurella mielenkiinnolla.
Haluan kiittää lämpimästi hallitusta, yhdistyksen jäseniä ja kaikkia yhteistyökumppaneita näistä yhteisistä vuosista. Olen saanut työskennellä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on intohimo kehittää ja vahvistaa koko Suomen digitaalisia perusrakenteita. Se on ollut sekä opettavaista että palkitsevaa.
Yhteinen matka jää elämään, saavutukset antavat vahvan perustan tulevaisuudelle.
Hyvää joulunaikaa toivotellen,
Jukka Ehto
Toimitusjohtaja, DI
Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy

