Julkaistu 29.1.2022
En ollut silloin vielä mummu, kun verkojen kanssa hääräämisen aloitin. Ensi kosketus laajempaan verkkoon tuli 1997, kun aloitin atk-suunnittelijana Ähtärin kaupungilla. Niihin aikoihin 6Net –projektissa yhdistettiin Kuusiokuntien kunnat yhteiseen verkkoon ja ne hankkivat yhteisen internet-liittymän seutukunnasta ulos. Nopeus ei silloin päätä vielä huimannut , mutta sähköpostit lähtivät ihan kivasti. Mummoudesta sen verran, että se häämötti vielä tulevaisuudessa.
Varsinainen valokuituverkkoherätys oli sitten jouluviikolla 1999. Tällöin olin Etelä-Pohjanmaan tietoyhteiskuntaohjelman koordinaatiohankkeen koordinaattori (ehdottomasti pisin tittelini). Projektissa olimme selvitelleet maakunnan kuntien internet-yhteyksiä. Kehnojahan ja kalliita ne yhteydet pienillä kunnilla olivat. EP-Liittoon tuli jouluviikolla siis vierailulle ”Nokian insinöörejä”. Siitä lähti maakunnallisen verkkosuunnitelman hahmottelu käyntiin. Alustava suunnitelma tehtiinkin, mutta näin laajana suunnitelma ei ollut vielä kypsä toteutuakseen.
Kuituaktivismia alkoi esiintyä vähän siellä sun täällä. Syntyi selkeä tarve yhteistyöfoorumille ja Suomen Seutuverkot ry (Suse) perustettiin virallisesti 2002. Alussa piiri oli pieni, mutta muutamassa vuodessa Susen seminaarit alkoivat saada enemmän osallistujia ja uusia, valokuituverkoista kiinnostuneita kylien edustajia tuli paikalle sekä erilaisten ”verkkohärpäkkeitten” myyjiä. Näissä tilaisuuksissa haimme toisistamme tukea, välitimme tietoja, kokemuksia ja vinkkejä, aivan kuten tehdään yhä edelleen. Itsekin yhdistyksen toimintaa olen osallistunut alusta alkaen ja toimin 2 vuotta pj:nä sekä yhden vuoden osa-aikaisena toiminnanjohtajana.
Mutta palataanpa takaisin Kuusiokuntiin. Kun ei kerta isosti lähdetty maakuntana, niin tehtiin sitten vähän pienempänä seutukunnallisesti. Vaihdoinpa siis työpaikka ja selvittelin projektipäälikkönä Kuusiokuntien kylien it-valmiuksia. Heikkojahan ne mahdollisuudet olivat. Projektissa suunniteltujen 6 kyläillan sijaan pakersin vajaassa kolmessa kuukaudessa lähes 40 kyläiltaa. Näistä syntyi Kuuskaista, jonka toimitusjohtajana aloitin 2002. Alun perin tarkoitus oli olla vain n. 2-3 kuukautta, jotta saatiin kyläverkon hankehakemus tehtyä, mutta pikkuisen se venähti, kun vasta 2007 lopetin.
Tuona aikana kyläilloissa ja rakentamisvaiheessa tuli eteen monen näköisiä tapahtumia, jotka olivat työn suola. Jotkut tiet olivat käyttäjilleen niin rakkaita, että asennuslupaa oli haastava saada. Tästä seurasivat mm. n. 10 km tien pätkän videointi ennen asennusta, jotta saatiin alkutilanne talteen vertailukohdaksi tarvittaessa. Erään vanhan isännän kanssa piti käydä jatkosota uudelleen ja ampua ”ryssät”. Sen jälkeen olikin ihan sama, mistä verkko vedettiin. Yksi, ehkä eniten mieltäni lämmittänyt, kyläilta oli se, jossa lopuksi peränurkasta könysi pystyyn (erittäin) vanha mummu, joka totesi: ”Kyllä tähän verkkoon pitää mennä. Näinhän ne sähköt ja puhelimetkin ovat tulleet.” Mitäpä siihen lisäämään.
Kuuskaistan onni oli alussa se, että olimme perinteisten operaattoreiden mielestä niin merkityksetön toimija, jolla ei ollut osaamista, uskottavuutta eikä rahaa. Kaiken lisäksi tekijäthän olivat AKKOJA (5 kpl ja no, oli meillä myös 1-2 miestä projekteissa ja tietysti kesäpojat + urakoitsijat rakennuskaudella). Eivät operaattorit heti hoksanneet laittaa kapuloita rattaisiin – sittemmin kyllä. Kapulattomuus näkyi myös siinä, että operaattorit eivät lobanneet TE-keskusta tai maakuntaliittoa ensimmäistä rahoitushakemustamme hylkäämään – sittemmin kyllä yrittivät. Toki myöhemmin muutama operaattorien edustaja vastaan tullessaan ei enää tervehtinyt minua.
Kuuskaistan toinen onni oli se, että kaapelien hinnat tippuivat oleellisesti 2001-2003 välillä. Kaapelimäärät olivat I-vaiheessakin niin suuria, että julkisrahoitteisena ne julkisina hankintoina tietysti kilpailutettiin. Kuinka ollakaan, edullisin tarjous tuli muualta kuin kotimaasta. Kotimainen tarjoaja halusi varmistaa, että vieraan kaapeli täytti tarjouspyynnössä vaaditut speksit. Kaapelithan sitten testattiin. Molempien kilpailevien toimittajien kaapelit testattiin VTT:n valvonnassa rinnakkain sekä Suomessa että Saksassa. Näin saksalainen kaapelitoimittaja valtasi jalansijaa Suomen markkinoilta. Samalla vältettiin valitus Markkinaoikeuteen hankintaratkaisustamme. Kaikkea jännää sitä on saanut kokea verkkomaailmassa. Lopulta I-vaiheen ensimmäinen kauhaisu tehtiin lokakuussa 2003 Alavuden Sydänmaalla ja ensimmäinen käyttöönotto oli Kuortaneen Ruonalla kesäkuussa 2004.
Siinähän operaattorit olivat oikeassa, että eihän meillä ollut itsellämme alussa tietoa ja taitoa. Mutta olimme hyvin motivoituneita opettelemaan ja ottamaan asioista selvää. Ensimmäisen syksyn suunnitelmat olivat ulkoa ostettuja ja rakennustyöt opeteltiin ojanpenkalla istuen vanhan konkarin ”verkonvetokoulussa”. Laitteistoa ja verkon hallintaan opiskeltiin porukalla mm. Ciscon kursseilla. Näiltä pohjilta kirjoittelin silloin Verkonkutojan opaan, jossa tavoitteena oli antaa ensiapua silloisille käynnistysvaiheessa oleville verkoille.
Kuuskaistan II-vaiheen rahoitus sitten tihkaisi. Avuksi tuli kuntien ja Euroopan Investointipankin laina. Työt jatkuivat ja verkko kasvoi. III-Vaiheessa haettiin ja saatiin normaali EU-osarahoitus TE-keskuksesta ja tämän vaiheen kohteena olivat sitten ne alueet, joille verkon toteutus oli haasteellista.
Kolmantena onnena voi pitää sitä, että osuuskunta sai palveluiden kehittämiseksi ja kartoittamiseksi kehittämisyhdistykseltä hankerahoitusta mm. ”Kirkko verkossa – verkko kirkossa” –projektiin, jossa toteutettiin Alavuden kirkkoon yhteys ja jumalanpalveluksia sekä yksityistilaisuuksia kuten häitä tai kastetilaisuuksia alettiin välittää verkossa ja Palko –hankkeeseen, jossa haluttiin edistää yleisesti verkkopalveluita alueella sekä muutamiin muihinkin hankkeisiin. Rahaa saa, kun tarkkaan kirjoittaa EU-ohjelmaan sopivia hankkeita. Hanketehtailusta lienee seurauksena on lempinimeni ”puppugeneraattori”. Mutta pyytämättä ei saa mitään!
2007 vaihdoin sitten verkkoa eli lähdin käynnistelemään Keski-Pohjanmaalle maakunta+kyläverkkoa maakuntaliitton, kun kauniisti pyydettiin. Tällöin kampitus oli jo pahempaa. Operaattorit olivat hereillä ja lobbaus kuntien suuntaan toimi sekä kilpailijan kampitus. Olihan kyseessä se, että tavoitteena oli siirtää kuntien yhteydet operaattorien verkoista seutukunnan omaan verkkoon.
Maakunnassahan Kasenet toimi jo Kaustisen seutukunnalla runkoverkkona ja kyliin oli tarvetta saada yhteyksiä lisää. Esiselvitys- ja aktivointihankkeiden kautta lähdettiin kokoamaan verkkoa kasaan. Toimijaksi perustettiin Osuuskunta Keskikaista ja Kasenet oli verkkohankkeessa mukana. Alun alkaenkin oli itsellä tarkoitus olla vain käynnistämässä toimintaa, mutta aiottu 1,5 vuotta venähti kolmeen vuoteen. Lupasimme viimeisen 1,5 vuoden aikana työmaavalvojan kanssa kouluttaa paikallisen moni-osaajan verkon rakentamiseen ja ylläpitämiseen liittyviin tehtäviin. Siinä onnistuimme mielestäni varsin hyvin!
Kyläiltoja on tullut pidettyä aika liuta sekä Kuusiokunnissa että pyydettyinä puhujamatkoina ympäri Suomea. Joissakin paikoissa riitti yksi kerta ja joissakin kävin useamman kerran pehmittelemässä ”kyläjohtajia”. Lisäksi verkkosuunnitelmia olen ollut tekemässä tai kommentoimassa muutamisssa verkoissa. Kyläverkkotyö vei myös ulkomaille asti. Kotimaisista verkoista kävin vaihtelevassa seurassa kertomassa Ruotsissa, Tanskassa, Islannissa ja USA:ssa sekä osallistuttiin tietysti FTTH Europen seminaareihin.
2011 sitten siirryin valtion virkamieheksi. Onneksi olen senkin jälkeen jonkin verran pystynyt taustavaikuttamaan. Yritän edelleen seurata yleistä verkkokehitystä ja tietysti seutuverkkojen seminaarit ja muu toiminta ovat erittäin tärkeitä. Seminaareissa tapaa entisiä kollegoita, joista on tullut nykyisiä ystäviä, ja kuulee aina jotain uutta verkoihin liittyvää sekä toteaa, että uusilla tulijoilla on edelleen ihan samoja haasteita kuin 20 vuotta sitten aloittaneilla.
Palataanpa sitten vielä hetkeksi siihen mummu-juttuun. Mummuuduin 2016. Lapseni ja varsinkin lapsenlapseni ovat kaikki jo sellaista sukupolvea, jotka ovat saaneet kasvaa hyvien yhteyksien ääressä. 5-vuotiaskin on varsin näppärä tabletin kanssa pelailemaan ja soittamaan mummulle ja isoisälle välineellä jos toisellakin.Olen onnellinen, että olen voinut osaltani olla edistämässä yhteyksien rakentamista. Kiitokset kaikille työporukoille, työkavereille, yhteistyökumppaneille sekä muille kyläverkkojen puolestapuhujille – ilman teitä ei olisi verkkoja. Tämä kehitys ei ole ollut yhden mummun ansiota.
Aina sitä mummukin edelleen jotain uutta oppii, kun kotoaan pois lähtee!
Tuija Riukulehto