Siihen aikaan, kun mummo verkkoa kutoi – sattumuksia kyläverkkojen alkuajoilta yhden mummun vinkkelistä

Julkaistu 29.1.2022

En ollut silloin vielä mummu, kun verkojen kanssa hääräämisen aloitin.  Ensi kosketus laajempaan verkkoon tuli 1997, kun aloitin  atk-suunnittelijana Ähtärin kaupungilla. Niihin aikoihin 6Net  –projektissa yhdistettiin Kuusiokuntien kunnat yhteiseen verkkoon ja  ne hankkivat yhteisen internet-liittymän seutukunnasta ulos. Nopeus ei  silloin päätä vielä huimannut , mutta sähköpostit lähtivät ihan  kivasti. Mummoudesta sen verran, että se häämötti vielä tulevaisuudessa.


Varsinainen valokuituverkkoherätys oli sitten jouluviikolla 1999.  Tällöin olin Etelä-Pohjanmaan tietoyhteiskuntaohjelman  koordinaatiohankkeen koordinaattori (ehdottomasti pisin tittelini).  Projektissa olimme selvitelleet maakunnan kuntien internet-yhteyksiä.  Kehnojahan ja kalliita ne yhteydet pienillä kunnilla olivat.  EP-Liittoon tuli jouluviikolla siis vierailulle ”Nokian insinöörejä”.  Siitä lähti maakunnallisen verkkosuunnitelman hahmottelu käyntiin.  Alustava suunnitelma tehtiinkin, mutta näin laajana suunnitelma ei  ollut vielä kypsä toteutuakseen.


Kuituaktivismia alkoi esiintyä vähän siellä sun täällä. Syntyi selkeä  tarve yhteistyöfoorumille ja Suomen Seutuverkot ry (Suse) perustettiin  virallisesti 2002. Alussa piiri oli pieni, mutta muutamassa vuodessa  Susen seminaarit alkoivat saada enemmän osallistujia ja uusia,  valokuituverkoista kiinnostuneita kylien edustajia tuli paikalle sekä  erilaisten ”verkkohärpäkkeitten” myyjiä. Näissä tilaisuuksissa haimme  toisistamme tukea, välitimme tietoja, kokemuksia ja vinkkejä, aivan  kuten tehdään yhä edelleen. Itsekin yhdistyksen toimintaa olen  osallistunut alusta alkaen ja toimin 2 vuotta pj:nä sekä yhden vuoden  osa-aikaisena toiminnanjohtajana.


Mutta palataanpa takaisin Kuusiokuntiin. Kun ei kerta isosti lähdetty  maakuntana, niin tehtiin sitten vähän pienempänä seutukunnallisesti.  Vaihdoinpa siis työpaikka ja selvittelin projektipäälikkönä  Kuusiokuntien kylien it-valmiuksia. Heikkojahan ne mahdollisuudet  olivat. Projektissa suunniteltujen 6 kyläillan sijaan pakersin  vajaassa kolmessa kuukaudessa lähes 40 kyläiltaa. Näistä syntyi  Kuuskaista, jonka toimitusjohtajana aloitin 2002. Alun perin tarkoitus  oli olla vain n. 2-3 kuukautta, jotta saatiin kyläverkon hankehakemus  tehtyä, mutta pikkuisen se venähti, kun vasta 2007 lopetin.


Tuona aikana kyläilloissa ja rakentamisvaiheessa tuli eteen monen  näköisiä tapahtumia, jotka olivat työn suola. Jotkut tiet olivat  käyttäjilleen niin rakkaita, että asennuslupaa oli haastava saada.  Tästä seurasivat mm. n. 10 km tien pätkän videointi ennen asennusta,  jotta saatiin alkutilanne talteen vertailukohdaksi tarvittaessa. Erään  vanhan isännän kanssa piti käydä jatkosota uudelleen ja ampua  ”ryssät”. Sen jälkeen olikin ihan sama, mistä verkko vedettiin. Yksi,  ehkä eniten mieltäni lämmittänyt, kyläilta oli se, jossa lopuksi  peränurkasta könysi pystyyn (erittäin) vanha mummu, joka totesi:  ”Kyllä tähän verkkoon pitää mennä. Näinhän ne sähköt ja puhelimetkin  ovat tulleet.” Mitäpä siihen lisäämään.


Kuuskaistan onni oli alussa se, että olimme perinteisten  operaattoreiden mielestä niin merkityksetön toimija, jolla ei ollut  osaamista, uskottavuutta eikä rahaa. Kaiken lisäksi tekijäthän olivat  AKKOJA (5 kpl ja no, oli meillä myös 1-2 miestä projekteissa ja  tietysti kesäpojat + urakoitsijat rakennuskaudella). Eivät  operaattorit heti hoksanneet laittaa kapuloita rattaisiin – sittemmin  kyllä. Kapulattomuus näkyi myös siinä, että operaattorit eivät  lobanneet TE-keskusta tai maakuntaliittoa ensimmäistä  rahoitushakemustamme hylkäämään – sittemmin kyllä yrittivät. Toki  myöhemmin muutama operaattorien edustaja vastaan tullessaan ei enää  tervehtinyt minua.


Kuuskaistan toinen onni oli se, että kaapelien hinnat tippuivat  oleellisesti 2001-2003 välillä. Kaapelimäärät olivat I-vaiheessakin  niin suuria, että julkisrahoitteisena ne julkisina hankintoina  tietysti kilpailutettiin. Kuinka ollakaan, edullisin tarjous tuli  muualta kuin kotimaasta. Kotimainen tarjoaja halusi varmistaa, että  vieraan kaapeli täytti tarjouspyynnössä vaaditut speksit. Kaapelithan  sitten testattiin. Molempien kilpailevien toimittajien kaapelit  testattiin VTT:n valvonnassa rinnakkain sekä Suomessa että Saksassa.  Näin saksalainen kaapelitoimittaja valtasi jalansijaa Suomen  markkinoilta. Samalla vältettiin valitus Markkinaoikeuteen  hankintaratkaisustamme. Kaikkea jännää sitä on saanut kokea  verkkomaailmassa. Lopulta I-vaiheen ensimmäinen kauhaisu tehtiin  lokakuussa 2003 Alavuden Sydänmaalla ja ensimmäinen käyttöönotto oli  Kuortaneen Ruonalla kesäkuussa 2004.


Siinähän operaattorit olivat oikeassa, että eihän meillä ollut  itsellämme alussa tietoa ja taitoa. Mutta olimme hyvin motivoituneita  opettelemaan ja ottamaan asioista selvää. Ensimmäisen syksyn  suunnitelmat olivat ulkoa ostettuja ja rakennustyöt opeteltiin  ojanpenkalla istuen vanhan konkarin ”verkonvetokoulussa”. Laitteistoa  ja verkon hallintaan opiskeltiin porukalla mm. Ciscon kursseilla.  Näiltä pohjilta kirjoittelin silloin Verkonkutojan opaan, jossa  tavoitteena oli antaa ensiapua silloisille käynnistysvaiheessa  oleville verkoille.
Kuuskaistan II-vaiheen rahoitus sitten tihkaisi. Avuksi tuli kuntien  ja Euroopan Investointipankin laina. Työt jatkuivat ja verkko kasvoi.  III-Vaiheessa haettiin ja saatiin normaali EU-osarahoitus  TE-keskuksesta ja tämän vaiheen kohteena olivat sitten ne alueet,  joille verkon toteutus oli haasteellista.


Kolmantena onnena voi pitää sitä, että osuuskunta sai palveluiden  kehittämiseksi ja kartoittamiseksi kehittämisyhdistykseltä  hankerahoitusta mm. ”Kirkko verkossa – verkko kirkossa” –projektiin,  jossa toteutettiin Alavuden kirkkoon yhteys ja jumalanpalveluksia sekä  yksityistilaisuuksia kuten häitä tai kastetilaisuuksia alettiin  välittää verkossa ja Palko –hankkeeseen, jossa haluttiin edistää  yleisesti verkkopalveluita alueella sekä muutamiin muihinkin  hankkeisiin. Rahaa saa, kun tarkkaan kirjoittaa EU-ohjelmaan sopivia  hankkeita. Hanketehtailusta lienee seurauksena on lempinimeni  “puppugeneraattori”. Mutta pyytämättä ei saa mitään!


2007 vaihdoin sitten verkkoa eli lähdin käynnistelemään  Keski-Pohjanmaalle maakunta+kyläverkkoa maakuntaliitton, kun kauniisti  pyydettiin. Tällöin kampitus oli jo pahempaa. Operaattorit olivat  hereillä ja lobbaus kuntien suuntaan toimi sekä kilpailijan kampitus.  Olihan kyseessä se, että tavoitteena oli siirtää kuntien yhteydet  operaattorien verkoista seutukunnan omaan verkkoon.
Maakunnassahan Kasenet toimi jo Kaustisen seutukunnalla runkoverkkona  ja kyliin oli tarvetta saada yhteyksiä lisää. Esiselvitys- ja  aktivointihankkeiden kautta lähdettiin kokoamaan verkkoa kasaan.  Toimijaksi perustettiin Osuuskunta Keskikaista ja Kasenet oli  verkkohankkeessa mukana. Alun alkaenkin oli itsellä tarkoitus olla  vain käynnistämässä toimintaa, mutta aiottu 1,5 vuotta venähti kolmeen  vuoteen. Lupasimme viimeisen 1,5 vuoden aikana työmaavalvojan kanssa  kouluttaa paikallisen moni-osaajan verkon rakentamiseen ja  ylläpitämiseen liittyviin tehtäviin. Siinä onnistuimme mielestäni  varsin hyvin!


Kyläiltoja on tullut pidettyä aika liuta sekä Kuusiokunnissa että  pyydettyinä puhujamatkoina ympäri Suomea. Joissakin paikoissa riitti  yksi kerta ja joissakin kävin useamman kerran pehmittelemässä  ”kyläjohtajia”. Lisäksi verkkosuunnitelmia olen ollut tekemässä tai  kommentoimassa muutamisssa verkoissa. Kyläverkkotyö vei myös  ulkomaille asti. Kotimaisista verkoista kävin vaihtelevassa seurassa  kertomassa Ruotsissa, Tanskassa, Islannissa ja USA:ssa sekä  osallistuttiin tietysti FTTH Europen seminaareihin.


2011 sitten siirryin valtion virkamieheksi. Onneksi olen senkin  jälkeen jonkin verran pystynyt taustavaikuttamaan. Yritän edelleen  seurata yleistä verkkokehitystä ja tietysti seutuverkkojen seminaarit  ja muu toiminta ovat erittäin tärkeitä. Seminaareissa tapaa entisiä  kollegoita, joista on tullut nykyisiä ystäviä, ja kuulee aina jotain  uutta verkoihin liittyvää sekä toteaa, että uusilla tulijoilla on  edelleen ihan samoja haasteita kuin 20 vuotta sitten aloittaneilla.


Palataanpa sitten vielä hetkeksi siihen mummu-juttuun. Mummuuduin  2016. Lapseni ja varsinkin lapsenlapseni ovat kaikki jo sellaista  sukupolvea, jotka ovat saaneet kasvaa hyvien yhteyksien ääressä.  5-vuotiaskin on varsin näppärä tabletin kanssa pelailemaan ja  soittamaan mummulle ja isoisälle välineellä jos toisellakin.Olen onnellinen, että olen voinut osaltani olla edistämässä yhteyksien  rakentamista. Kiitokset kaikille työporukoille, työkavereille,  yhteistyökumppaneille sekä muille kyläverkkojen puolestapuhujille –  ilman teitä ei olisi verkkoja. Tämä kehitys ei ole ollut yhden mummun  ansiota.
Aina sitä mummukin edelleen jotain uutta oppii, kun kotoaan pois lähtee!

Tuija Riukulehto